keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

kuulumiset ja tunnelmat etelästä!

Moikka kaikille tälläkertaa täältä etelästä! :) En ole ehtinyt tulla tekemään päivitystä aiemmin sillä heti muuton jälkeen mulla on alkanut hurjasti töitä ja töiden jälkeen olen ollut aivan puhki ja valmis vain nukkumaan. Joten, tässäpä ensin vähän kuvia viime päiviltä ja muutosta.

Viimeinen aamupala vapaana aamuna iisalmessa :P



Sekä viimeiset selfiet viimeisenä työpäivänä.
Viimeisestä työpäivästäni Iisalmen KappAhlissa on kulunut nyt kohta kaksi viikkoa mutta se tuntuu kuin olisi ollut eilinen. Tiesinhän minä että se viimeinen työpäivä koittaisi ja melko piankin, mutta sen tajusi vasta viimeisenä päivänä kunnolla että tässä tämä nyt oli ja lähden pois. Kauhea suru ja haikeus tuli. Kun klo 15. lauantai iltapäivästä jätin tämän rakkaan kappahlin taakseni, tuntui kuin olisin ollut jossain elokuvassa ja katsellut hidastettuna sitä paikkaa. Huoh.. :) sitten vasta pelko tulevasta valtasi minut kun ei tiennyt yhtään minnekkä sitä oli hyppäämässä.

Suski <3
Suski tuli mua vielä viimeisenä päivänä moikkaan töihin ja käveltiin yhdessä kotia. :)Oli se vain haikeeta tavallaan hyvästellä kaikki kun ei nähdä enää niin usein. Minä kun olen vielä kamalan tunteellinen ihminen :S Viime päivät vietettiin mahdollisimman paljon aikaa rakkaimpien kanssa mutta olihan se ihan sairaan haikeeta. <3

Viimestä iltaa meidän kotona kaffella, pitihän se ikuistaa :) <3


 Ja entäs sitten puhumattakaan kodin pakkaamisesta muuttolaatikoihin?? Ei helevetti mikä homma ja vieläpä kun kiinnosti paskaakaan jos suoraan sanon. Kerettiin 5kk asua tuossa ihanassa asunnossa jossa viihdyin ihan hemmetin hyvin ja nyt tuli äkkilähtö. Kodin jättäminen oli se seuraavaksi suurin ja vaikein asia. Koko iisalmea mua ei sillä tavalla tullut ikävä mutta kotia. Jotenkin kuvittelin asuvani siinä pidempään ja lähteväni vasta muutaman vuoden kuluttua. Luulin myös että ikävä hellittäisi lähdettyä mutta koti ikävä mulla vielä ainakin on <3 Enkä tule ikinä unohtamaan sitä tunnetta kun katsoin viimeisen kerran meidän kotia ja painoin oven kiinni...

 ...ja tältä näytti uusi kämppä johon saatiin just ja just survottua meidän kamat.Pienempi asunto niin oli vähän tekemistä. Voin tehdä myöhemmin postausta tästä meidän luukusta jota en kodiksi pysty ainakaan vielä kutsumaan.





Tosiaan töihin hyppäsin samantien. Vapaata sain pari päivää muuttoa varten mutta sittenpä heti vain töihin. Eka tuntu töissä että en sopeudu sinne ikinä kun on niin erilaisia rutiineja yms. mutta pikkuhiljaa sinne alkaa tottua ja työkaverit on ihan mukavia. Kaikki on kyllä todella uutta ja totuttelua.. todellakin.

Kaikesta kiireestä huolimatta ollaan kuitenkin jonkun verran keretty käydä seikkailemassa mm. helsingin keskustassa josta yritettiin hakea kämpän avaimia :D haah ja eikä siihen mennykkää ku yli tunti hakea avaimia mannerheiminkadulta helsingin keskustasta..että sillai.

 Mutta joo vielä melko opettelua ja sekavia tunteita ainakin minulla Olen todella onnellinen ettei tarvinnut muuttaa yksin. Siihen en olisi kyennyt ikinä. Kamala ikävä kotia ja perhettä ja meijän ihania koiria <3 onneks ne tulee meille pääsiäisenä eli jo ens viikolla.

2 kommenttia:

  1. Vuokrasitteko kämpän jollekkin vai pistittekö takaisin myyntiin? :) Onnea uuteen kaupunkiin! Helsingistähän löytyy vaikka mitä mukavaa kun pääsette kotiutumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! vuokralle meni asunto. :) ja kiitokset. Kyllähän sitä täältä varmaan löytyy kaikkea mukavaa ja kesäkin vielä tulossa :D

      Poista